Jussi Matilainen

 

Jussi Matilainen on Seinäjoella asustava sanataideohjaaja ja kirjoittamisen moniottelija. Tätä ennen häneltä on ilmestynyt kymmenen kirjaa, joista valtaosa lapsille ja nuorille.

Aloitin kirjoittamisen paikallislehden kesätoimittajana alle 20-vuotiaana, koska se tuntui sopivalta kesätyöltä. Kaunokirjallisuuteen siirryin saatuani Kauno Kärpäsen pureman marraskuussa 1997.

Kirjoitan koska näppäimistöllä voin siirtää vuoria - ja vaikken aina voisikaan, Kauno Kärpäsen puremaa ei pääse pakoon.

Lempihenkilöni on omasta tähänastisesti tuotannostani on sinnikäs oman tiensä kulkija Hiski Koskinen, joka on seikkaillut kahdessa nuorten romaanissani.

Rakkain kirjani on taitaa edelleen olla Kolme karhunpoikaa, jonka avulla minut pienenä saatiin syömään. Vaikka olen kasvanut isoksi, enkä enää tarvitse Marjatta Kurenniemen äänenpainoja syödäkseni reippaasti ja runsaasti, Nallikan tarina puhuttelee edelleen: nykymaailmassa yhä useampi ei tahdo kelvata.

Suosittelen luettavaksi mahdollisimman monipuolisesti nykysuomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita - tältäkin sivustolta löytyy monenmonta huippukirjaa.

Mielikuvitustani ruokin jo pienenä putoamalla Obelixin tapaan taikajuomapataan.

Kirjoittamisen lisäksi hikoilen käytännössä päivittäin kuntoradalla, ladulla, pyörätiellä tai pesiskentällä.

Lempisitaattini omasta tuotannostani taitaa juoruta humoristin leimasta: "Kunhan täs nyt vähän annan raitista pääkopalle ja pyssylle", (Ossi Mäki-Tölli nuorten dekkarissa Pakko pärjätä).

 

Jussi Matilainen : kuvaaja Kalervo Puskala ARPS SVLM